Paluu maalta.

Huomautus: nyt seuraa yliromantisoitu kuvaus pääsiäisen vietosta itäsuomalaisella sukuhuvilalla. Läsnäolleet älkööt siis kuvitelko, että minulla olisi oikeasti ollut NÄIN kivaa.

Minibussi kaartaa iltapimeällä lumisen kylän taksiasemalle ja jättää minut ja serkun R-kioskin kulmalle. Isä on hakemassa maasturilla, jossa on vain kaksi penkkiä, istun siis työkalujen ja mitä jännittävimpien esineiden valtaamassa takaosassa koirien kanssa. Isovanhempien luona ovat muutkin saapuneet iltateellä, puhumassa ja nauramassa, eikä ketään kiinnosta että on yö. Ensimmäinen ilta on aina kaikista sekopäisin, kaikki huutavat yhteen ääneen.

Perillä sitten talo lumen keskellä, pakkasta lähemmäs kymmenen miinusastetta, en muista milloin olen viimeksi ollut niin kylmässä. Aamulla hämmästyn hirsiseiniä ympärillä ja palelen isossa huoneessa. On ollut pääsiäisiä, joina on juotu aamuteetä terassilla, nyt on ranskalaiset ikkunat vielä tiiviisti eristetty. Paitsi että kyllä sieltä siltikin vetää. Nyt on pellon toiseen reunaan ilmestyneet uudet hirsiseinät, sielläkin takkatuli. Ensimmäisenä yönä ei edes pelota juosta pellon yli nukkumaan: melkein täysikuu ja valoisaa kuin juhannuksena: lähteäpä hiihtelemään!

Seuraavana päivänä syödään muikkuja, sitä seuraavana pastaa ja sunnuntai-iltana blinejä. Salaatit, alkukeitot ja jälkiruoat. Suklaata ihan liikaa. Yhtenä päivänä ollaan kävelemässä häikäisevässä auringonpaisteessa jäällä, toisena hiihdetään reilun parin tunnin matka kylältä. Kolmantena poltetaan isoa risukokkoa, jonka paikalla tuhka vuorokautta myöhemmin hohkaa kuumuutta, vaikka sen päälle on satanut miltei tauotta lunta.

Luen eräiden perheenjäsenten keskuudessa jo legendaariseksi läpäksi nousseen kirjan, jonka vuorostani sain jouluksi. Kaikkien yllätykseksi pidän kirjasta, no ainakin vähän enemmän kuin kaksi edellistä lukijaa. Pelataan seurapelejä, kyllästymiseen asti. Koiria pyörii joka paikassa. On lunta lunta lunta lunta! Pakkaslunta! Isä imuroi kärpäsiä ikkunoista, laskee montako kakkaa laseissa jo olisi, jos se ei olisi joka päivä suorittanut samaa toimenpidettä.

Paluumatka bussissa on jäätävän kylmä. Jäätävä on myös maanantai-iltainen Helsinki, joskaan ei yhtään kivalla talvi-tavalla, vaan ainoastaan kalsealla Helsinki-tavalla. Paluu maalta suoraan Helsinkiin on aina yhtä iso järkytys. On ihan eri asia mennä autossa Nokialle ja sitten sieltä aamujunalla. Paitsi että tällä kertaa en palannut yksin vaan yhtä matkaa, ja se on hyvä se. Mun sukulaiset!

Vuokko

Vuokko Hovatta on kyllä edelleen maailman ihanin nainen.

Maanantai vaan on ankea.

Maanantaita ei kyllä suotta parjata ankeana päivänä, jolle ei kannata suunnitella mitään kivaa tekemistä, sillä sellainenhan se juuri on. Mielestäni maanantaina kotiintulon jälkeen kuuluu korkeintaan suorittaa kiva kävely lähellä asuvan ystävän kanssa (ja sehän on jo tehty), ja loppuillaksi tulisi jumahtaa television ääreen. Sellaista kapinetta ei itselläni (harmi kyllä?) ole, joten sen sijaan pyörin pitkin huonetta levittelemieni velvollisuuskasojen keskellä, enkä oikein jaksa tarttua mihinkään. Ei ole edes mitään hyvää syötävää, kun unohdin ostaa. Tulispa jo niin myöhä, että olisi vaan pakko mennä nukkumaan, sillä huomenna ei voi väsyttää näin paljon.

Toissapäivänä olin täydessä talvessa, tänään puolestaan on Helsingin ensimmäinen keväinen ilta. Ehkä pitäisi mennä uudelle kävelylle: missä mun kaikki yöhengailukaverit asuu?

p.s. Puhelin on edelleen huollossa eikä konekaan oikein pelitä, yhyy. Jälkimmäisen osaan onneksi jo korjata tarpeen tullen itsekin.

Jännittäviä tapahtumia.

Ilman kahta ei ihminen voi elää: tietokonetta ja kännykkää. En ehkä ole ensimmäinen, joka näin toteaa, mutta asia saakoon silti ansaitsemansa erikoismaininnan. Etenkin tänä juhlan päivänä, jona Jussi on vartissa korjannut mun koneen. Huraa! Kymmenen päivää ilman konetta on kuin.. kuin.. kymmenen päivää ilman konetta! En voi vieläkään uskoa todeksi, että olen kotona ja online. Että mä voin tehdä käännöksiä kotona eikä tarvii notkua Aleksandriassa. Että mun koneelta ei oo oikeesti kadonnut yhtäkään leffaa eikä valokuvaa eikä vanhaa esseetä.

Ja että ulkona tuoksuu lumelta.

Kiitos Vilhu magneettiavaimen lainasta, kiitos kämppikset kun jaksoitte kuunnella voivotteluani: nyt pysyttelen huoneessani seuraavat kuusi viikkoa. Nyt täytyy enää pelastaa rakas kännykkäni ilkeiden korjaajasetien kourista.

Jussin täällä hengailu johti paitsi koneeni elpymiseen myös uuden kätevän nettipalvelun löytämiseen. Kuinka usein tilaatte pizzaa netistä suoraan verkkopankkimaksulla? Ovelle se tuli, vaikken olisi ikinä uskonut. Ja aika nopeasti vielä.

Syntymäpäivä ois ehkä täydellinen, jos mulla ois mun puhelin.

p.s. Näinä päivinä kuuntelen melkein pelkästään Vuokko Hovattaa. Miksi kuuntelisinkaan mitään muuta.