Jotain kertoakseni.

On torstai, kohta iltapäiväkaksi, mulla on vapaapäivä. Siispä istun kotona lukemassa kirjaa, syömässä raejuustoa, pesemässä pyykkiä ja viimeistelemässä yhtä artikkelia. Ja odottamassa Aikuisten Kerhoa. Ja miettimässä sitä, että haluan kirjoittaa blogia. Mutta mistä? Varmaan viimeisen kahden viikon ajan olen joka päivä saanut jonkin hyvän idean, mutta joko kirjoittamiselle ei kerta kaikkiaan ole aikaa tai sitten idea vain ei tunnu enää kotiin päästyä niin hyvältä. Potentiaalisia aiheita ovat viritelleet mm. kahden päivän yläastesijaisuus, sortseissa tehdyt juoksulenkit Keskuspuistossa, Aikuisten Kerho, paluu Lidliin, muiden ihmisten ihanat matkat ja bloggaukset, äitienpäivä Vantaalla ja vihreät pehmeäntahmeat lehdet, joita yhden nopean viikon aikana ilmestyi kaikkiin puihin ja pensaisiin ikkunani takana ja muualla kaupungissa. Että kertokaa ihmeessä, jos haluatte tietää näistä lisää! Vaikka ei mulla enää kyllä mitään kovin muhkeaa sanottavaa ole.

Joka tapauksessa haluaisin näin julkisesti ihmetellä sitä, miten helppoa töihinpaluu voi olla. Ja vieläpä sellaisiin töihin, josta on lähes vuosi takaperin lähtenyt vannoen sekä vilpittömästi uskoen, ettei ikinä enää. Miten voi yhtäkkiä olla niin normaalia olla siinä taas, yhtäkkiä ihan samat jutut, samat hajut samoissa kohdissa, samat rutiinit. Paikkahan on siis Herttoniemen Lidl, joka ei mitenkään oleellisesti eroa aiemmasta Lidlistäni, paitsi ehkä hiukan asiakaskunnaltaan... Kuitenkin mielestäni on käsittämättöntä muistaa ulkoa asioita, joita ei ole millään lailla vuoteen ajatellut, kuten hevikoodit. Hullua. Ja se, miten kädet muistavat jokaisen materiaalin tunnun ja esineiden painon, liikeradat. On se vaan hienoa työtä. (Mulla on siis oikeasti ollut tähän mennessä todella hauskaa töissä, ja se on asiallisen palkan lisäksi ehkä ainoa, mitä tältä kesältä haluan). Ja siis jos joku kuvittelee, että siellä vain kaiket päivät istuskellaan kassalla, erehtyy hän pahemman kerran.

Mutta kyllä mä esimerkiksi eilen Opintoputken K-Marketissa eväitä ostaessani hetken toivoin, etten olisikaan menossa metroon, vaan ylös Aleksandriaan. Tekemään jotain kivaa, esimerkiksi kääntämään. Esseenkirjoittamista en sentään kaivannut.

On pilvistä ja äsken satoi jotain, joka hetken aikaa näytti rännältä. Ulkona on niin hohtavan vihreää, etten melkein kestä. Pilvisellä säällä kaikki värit erottuvat niin paljon paremmin.