Paluu maalta.

Huomautus: nyt seuraa yliromantisoitu kuvaus pääsiäisen vietosta itäsuomalaisella sukuhuvilalla. Läsnäolleet älkööt siis kuvitelko, että minulla olisi oikeasti ollut NÄIN kivaa.

Minibussi kaartaa iltapimeällä lumisen kylän taksiasemalle ja jättää minut ja serkun R-kioskin kulmalle. Isä on hakemassa maasturilla, jossa on vain kaksi penkkiä, istun siis työkalujen ja mitä jännittävimpien esineiden valtaamassa takaosassa koirien kanssa. Isovanhempien luona ovat muutkin saapuneet iltateellä, puhumassa ja nauramassa, eikä ketään kiinnosta että on yö. Ensimmäinen ilta on aina kaikista sekopäisin, kaikki huutavat yhteen ääneen.

Perillä sitten talo lumen keskellä, pakkasta lähemmäs kymmenen miinusastetta, en muista milloin olen viimeksi ollut niin kylmässä. Aamulla hämmästyn hirsiseiniä ympärillä ja palelen isossa huoneessa. On ollut pääsiäisiä, joina on juotu aamuteetä terassilla, nyt on ranskalaiset ikkunat vielä tiiviisti eristetty. Paitsi että kyllä sieltä siltikin vetää. Nyt on pellon toiseen reunaan ilmestyneet uudet hirsiseinät, sielläkin takkatuli. Ensimmäisenä yönä ei edes pelota juosta pellon yli nukkumaan: melkein täysikuu ja valoisaa kuin juhannuksena: lähteäpä hiihtelemään!

Seuraavana päivänä syödään muikkuja, sitä seuraavana pastaa ja sunnuntai-iltana blinejä. Salaatit, alkukeitot ja jälkiruoat. Suklaata ihan liikaa. Yhtenä päivänä ollaan kävelemässä häikäisevässä auringonpaisteessa jäällä, toisena hiihdetään reilun parin tunnin matka kylältä. Kolmantena poltetaan isoa risukokkoa, jonka paikalla tuhka vuorokautta myöhemmin hohkaa kuumuutta, vaikka sen päälle on satanut miltei tauotta lunta.

Luen eräiden perheenjäsenten keskuudessa jo legendaariseksi läpäksi nousseen kirjan, jonka vuorostani sain jouluksi. Kaikkien yllätykseksi pidän kirjasta, no ainakin vähän enemmän kuin kaksi edellistä lukijaa. Pelataan seurapelejä, kyllästymiseen asti. Koiria pyörii joka paikassa. On lunta lunta lunta lunta! Pakkaslunta! Isä imuroi kärpäsiä ikkunoista, laskee montako kakkaa laseissa jo olisi, jos se ei olisi joka päivä suorittanut samaa toimenpidettä.

Paluumatka bussissa on jäätävän kylmä. Jäätävä on myös maanantai-iltainen Helsinki, joskaan ei yhtään kivalla talvi-tavalla, vaan ainoastaan kalsealla Helsinki-tavalla. Paluu maalta suoraan Helsinkiin on aina yhtä iso järkytys. On ihan eri asia mennä autossa Nokialle ja sitten sieltä aamujunalla. Paitsi että tällä kertaa en palannut yksin vaan yhtä matkaa, ja se on hyvä se. Mun sukulaiset!