Tätä samaa ties kuinka monetta viikkoa jo.

Olisin tämän päivää vailla kuukauden aikana voinut päivittää ainakin monta kertaa, mutta joka kerta kun olen avannut bloggerin, olen tajunnut, ettei mulla ole mitään sanottavaa. Rasittaa niin paljon opiskelu, rasittaa epärealistiset dedikset, rasittaa se, että opiskelijoilla ei ilmeisesti saisi olla mitään muuta elämää. Anoin yhteen esseeseen muutamaa päivää lisäaikaa. Kurssin vastuuhenkilö vastasi vähintäänkin nihkeästi, että voi voi ja antoi aikaa viikonlopun ja vapun yli. Kirjoitin takaisin, että "palautan esseeni kun se on valmis". Toiv se on unohtanut mun nimen siinä vaiheessa, kun saa huipputuotokseni käsiinsä. Mainittua tuotosta en ole tosin alkanutkaan vääntää: kai mun nyt jotain täytyy vapuksikin säästää. Eipähän tarvi stressata vapun pakkojuhlinnasta. Oujea. Ens viikon jälkeen pitäis helpottaa.

--

Tällä viikolla olen joka tapauksessa: puhunut tsekkiä, missannut opiskeluahdistuksessani silmujen puhkeamisen puihin (vai olikohan se jo viime viikolla..), tehnyt kolme tenttiä (joista tsekin tenttiin valmistauduin keittämällä kahden kohdemaan asukkaan kanssa svařákia ja tekemällä sen jälkeen simaa ja kaiken huipuksi simanteosta ylijääneestä tuorehiivasta ja hunajasta kasvonaamiot kaikille), syönyt sushia (kappas!), tavannut iltaisin ystäviä kahviloissa ja hospodoissa, puhunut lähes joka kerta tulevaisuudesta ja siitä, mikä elämässä oikeesti olisi mielekästä tekemistä, ja sen sellaista. Niin, ja tänään oli pakko syödä Raxissa (ääääh), koska mitään sen kaltaista ei Tsekissä kuulemma ole. Kertokaa heti, jos tiedätte et on!

--

Mutta valo kyllä totisesti parantaa elämänlaatua.