Voihan myyrä, minne kaikkialle sitä tsekinopiskelija tuleekaan kutsutuksi! Eilen illalla oltiin melkein koko tsekinryhmän voimin Tsekin suurlähetystön järjestämillä Myyrän (Krteček) viisikymppisillä. Tilaisuus oli suuren ilmoittautuneiden määrän vuoksi siirretty suurlähetystöstä avarampiin tiloihin, joten odotukset ohjelman laadun suhteen olivat melko korkealla. Sisälle jonottaessa kehkeytynyt odotuksen ilmapiiri lässähti kuitenkin pian. Tilaisuus oli totaalisen epäorganisoitu! Lapset, joita oli paljon, juoksentelivat ympäriinsä ja aikuiset kääntyilivät hämmentyneinä tietämättä mihin asettua. Minkäänlaista tilannetta kokoavaa juontoa ei ollut: taikuri aloitti ja lopetti itsekseen, ja naposteltavatarjoilun alkamisesta vihjaistiin vain vetäisemällä liinat antimien päältä. Kiusallista! Sitäpaitsi paikan päällä hengannut Myyräkin oli noin 25 senttiä lyhyempi kuin opettajamme oli luvannut.

Onneksi loistava seura pelasti illan. Myyrän juhlista paettiin viereiseen baariin, ja ekaa kertaa tapasin Helsingissä opiskelevia tsekkiläisiä. Sekä niiden että mun mielestä oli vallan hassua puhua kieltä täällä. Huomen oikeesti Maassa, hurjaa.

Kuluneina viikkoina oon tehnyt muuten kauhean monta asiaa, joista nyt nopeasti parhaiten muistan hysteerisen partioviikonlopun, YHTS:llä ravaamisen, syksyn ekat ovarit ja mun uudesta Hynttärit-dvd:stä ilakoimisen.

No soita siihen!

Kännykkä on ehkä ihmisen useimmin hukassa oleva esine. Siksi onkin aivan ihmeellisen kätevää, että siihen voi paikannuksen helpottamiseksi aina jonkun toisen välineestä soittaa. Soittaminen on niin lyömätön keino löytää kadonnut, että lähes päivittäin sitä tekisi mieli hyödyntää muidenkin esineiden haeskelussa. Hyvin usein huomaan, että ensimmäinen alitajuinen ajatukseni huomatessani minkä tahansa pikkuesineen poistuneen on: "soitanpa siihen". Äitini lompsan hävittyä reilu vuosi sitten mystisesti olin aivan vakavissani ehdottaa siihen soittamista. Eipä sitä sitten ikinä (tai siis ainakaan vielä) löytynytkään.

Jos olisin niin taitava, et osaisin viritellä mihin vaan esineisiin sellaisia vastaanottimia, jotka sitte sois, niin mm. näihin sen tottavie laittaisin:

huulirasva
avaimet
nenäliina
kynät
pyyhekumi
tulitikut
tsekin sanakirja
purkat
kaukosäädin (Nokialla)
toinen kenkä (todellakin Nokialla!)

Listaa saa jatkaa!

p.s. Käsittämättömän hyvä maanantai. Johtuu varmaan siitä, et ulkona näyttää niin kivalle, ja et viikonloppu oli niin hyvä, ja et eilen oli the BellRaysin keikka. Ehkä mahtavin nainen ikinä siinä laulaa!

Ootte nii parhaita!

Mulla on talviolo. En kykene ajattelemaan muuta. Lauantaina se alkoi, kun Essi ja Jane oli saattaneet mut ja Annarin junaan, ja me oltiin tultu Tampereelle, jossa leijaili taivaalta valkoista. Nyt on Helsingissä pakkanen ja lumi tarttuu tossunpohjiin, ja harmittelen vain sitä, etten ottanut sunnuntaina Nokialta mukaan toppatakkia. Eilen matkalla sushintekoon Herulle otin mielelläni eksymisriskin (ja eksyinkin) vakioeksymisakselillani (Kamppi-Punavuori-Eira), kun kadut ja puistot oli lumessa ja kaupunki oli ihan pehmeä. Helsingin talviolon lisäksi tuli viime vuoden talviolo: sellainen, että olisin Tsekissä ja mulla olisi helsinkinen talviolo. Tulee koko ajan mieleen viime talvi, kaikki paikat ja tekemiset siellä, huuruinen kaupunki. Kesäl ei ikinä muista sitä, mille tuoksuu kun on lunta.

Mut onpas kiva olla täällä, kun tuntee nii hyviä ihmisiä.