Kuudes luku, suuria uutisia.

Tehköön tiettäväksi tietämättömille, että Tsekin Big Brotherin (Velký Bratr) voitti eilisiltana Šrek. Tyttydyy! Kymmenen miljoonan korunan saalista juhlistivat lavalla kyynelsilmin myös sankarin maminka ja tatínek. Itse näin kyseisestä ohjelmasta tasan kaksi viimeistä jaksoa (toissapäivänä ja eilen) – todetakseni, etten ollut menettänyt mitään. Huumaan tosin ehdin vielä hyvin mukaan, jopa siinä määrin että olin äänestää toista superfinalistia Evaa tekstiviestillä viimeisten kolmenkymmenen sekunnin aikana. Ties vaikka olisin viestilläni muuttanut historiaa! Kieltämättä sarjan loppuminen hiukan harmittaa, sillä sen äärellä oli näinä parina iltana lystiä opetella (sanakirjan avulla) uusia sanontoja - ja ennen kaikkea niiden ennestään tuttujen oikeaoppista rentoa ääntämystä! No jistě!

Sataa lunta, on ihan pehmeää ja jouluista.

Viides luku, jossa kerron viikosta, joka johti suomen kielen suullisen taitoni hetkelliseen kohentumiseen.

Janette oli täällä! Viikon! Kahden sunnuntain välillä me tehtiin varmaan sata asiaa.

Esimerkiksi: ostettiin kilokaupalla huiveja joulutorilta ja juustoja Tescosta (ja Albertista), saunottiin kolmella kielellä, myöhästyttiin muutamasta bussista ja tapaamisesta, pidettiin koti-ilta (jota varten viritettiin telkkaria n. puoli tuntia kunnes puhelinsoitolla selvisi, että antennijohto tulisi kiinnittää laitteeseen), istuttiin kahviloissa, teehuoneella ja suklaalassa, retkeiltiin Olomouciin ja historialliseen pikkukaupunkiin, jonka nimi on niin vaikea lausua ettei kukaan todennäköisesti saa koskaan tietää mun käyneen siellä, shopattiin glögiä ja pipareita Ikeassa, naurettiin, kastuttiin alkuviikon vesisateessa, syötiin puuroa, tuuletettiin iltaisin, lyötiin päämme Mersey-klubin kiviportaaseen, syötiin briejuustoa, kirottiin Tsekin kostean ilmaston tunkeutumista kenkiin, ajeltiin raitiovaunuilla, valokuvattiin toisiamme, syötiin Fazerin joulusuklaa, kuunneltiin Kikkaa ja tutustuttiin Kikka-historiikkiin Kikka-fanklubin sivuilla, järjestettiin Itsenäisyyspäivän Vastaanotto 13 tyypille (virallisina kielinä vain tsekki ja suomi), jätettiin syömättä maailman kuvottavimmat vieraiden tuomat vaaleanpunareunaiset salamisipsit, nypittiin nöyhtää mun matosta, availtiin partiolaisten joulukalenterin luukkuja, syötiin donitseja, syötiin leivoksia, katsottiin perjantai-iltana telkkarista tsekkiläistä satuelokuvaa, katsottiin samalta kanavalta satuelokuvan jälkeen dokumenttia, jossa perheväkivallan uhreiksi joutuneet ala-asteikäiset lapset äiteineen kertoivat kokemuksistaan omilla nimillään ja kasvoillaan (olipa mukana myös autenttista muutaman vuoden takaista videonauhaa, jossa väkivaltaa harjoittanut isä koettaa lähestyä pientä tytärtään kadulla - ja ainoa, mitä ohjelmassa oli muutettu, oli jonkun paikan nimi..), oltiin maailman oudoimmassa itävaltalaisen jazzbändin konsertissa (kommunisminaikaisen kulttuuritalon lava oli kuin ala-asteen liikkasalin näyttämö, jonka reunalla koreili JOULUKUUSI, ja aula puolestaan toi erehdyttävästi mieleen Nokian Helluntaiseurakunnan), oltiin yhden kerran ulkona pelkkien suomalaisten kanssa (mulle ainutkertainen kokemus täällä!), välteltiin asuntolan respan tätejä (ja jäätiin lopulta kiinni rekisteröimättömän vierailijan pitämisestä, kun tunnollinen opiskelijatyttö seinän takaa valitti alakertaan metelistä, joka ei ollut loppunut vaikka se oli koputtanut seinään klo 20.06 illalla, ajatella!), juotiin yrttiteetä, käytettiin Astrid-kosteusvoidetta eikä saatu helposti unta öisin.

En pysty ajattelemaan, että viikon päästä olisin Suomessa. Aika?

Neljäs luku, jossa siat saapuvat ja joulukuu alkaa.

Tällä viikolla sää on joka toinen päivä suomalaisen pakkaskirpeä ja joka toinen päivä tsekkiläisen kostea. Joulukuu alkoi talviolossa - tosin hei, en vieläkään todellakaan osaa tajuta, että on JOULUKUU! Aamuseminaarissa aurinko paistoi kymmenen minuutin ajan silmiin, kuin maaliskuussa.

Hissiremontti on alkanut. Käytävillä siitä ilmoitellaan otsikon "The Lift Construction" alla, ja meille siitä on jo todella ehtinyt muodostua "the". Kahdeksan viikkoa on nyt kirottu hissiä, joka yötä päivää jylisee aivan mun seinän takana, ja ilo oli suuri, kun tieto tulevasta remontista (vuoden loppuun kestävästä) ilmestyi. Hiljaisuus koittava! Mutta oltiinko me oikeasti niin tyhmiä, että kuviteltiin hissiremontin tuovan taloon Hiljaisuuden? Joopa joo. Eilen kaamea raastava vihlova poraaminen alkoi klo 9.15 aamulla, mutta tänään sentään päättivät aloittaa vasta tasan ysiltä. Viime yön uneksin kummallisesta hissistä, joka meni ainakin kuusi kerrosta syvälle maan alle, ja vajosi. Ja koska sieltä piti tulla äkkiä pois, niin unohdin rahapussini ja kaikki muutkin tavarani sinne, ja olin kauhean huolissani. Se oli puoliksi ulkona se hissi ja pelottava, koska hajoamispisteessä. Onneksi heräsin ennen yhdeksää - olisi ollut totaalisesti päivänpilaavaa herätä siihen helkkarin poraan!

Iltapäivällä ennen mun toista luentoa käytiin heittämässä imuri huoneeseen, ja samalla nappasin lennossa mukaan kirjekuoren. Se oli Essiltä, ja sisällä oli Heitä Sikaa - pelin saksankielinen versio. Olin niin iloinen! Pelin kanssani korkkasi tänä iltana Shinichi, joka oli vierailulla huoneessani. Muuna aktiviteettina katseltiin koneelta japanilaista (äärimmäisen sekapäistä) komediaa, maisteltiin toistemme maiden omituisia herkkuja (joista ulkomaalaisten ei onneksi kuulukaan tykätä) sekä puhuttiin ajatuksista, joita ulkomaassa oleskelu mieleen nostaa. Tekee oikeasti hyvää vaihteeksi tapailla muitakin "ulkomaalaisia" (mikä alhainen sana!), ja muistaa ettei olekaan niin kauhean ainutlaatuista ja epänormaalia olla ei-tsekkiläinen.

Pitäisi kauheasti opiskella, mutta toisaalta. On niin paljon muutakin kivaa tekemistä.